Yläbanneri

Aikuisten EM-, nuorten 20v. MM- ja nuorten 17v. EM-katsastus
Tiedote 11.2.2016
Tämän päivän 2 tunnin hiihtely maastossa riemastutti ja välillä v... siis harmitti. Osa urista joudutaan jättämään pois, kun lunta ei vaan ole, eikä sitä ole edes lähialueella, jotta voisi lumettaa. Viime yön ja tämän päivän sateet olivat vieneet loputkin lumet osalta alueelta. Ratoihin joudutaan tekemään muutoksia, joten matkat saattavat vielä muuttua. Kankaalla urilla on lunta asiallisesti, tosin melko roskaista ja välillä jäistä. Nyt toivotaan, että sää viilenee hieman ja lumikaan ei olisi haitaksi. Näillä näkymin parasta kalustoa ei kannata laittaa jalkaan (taitaa olla tämän talven pysyväisohje hisukisoissa).
Teemme parhamme, jotta kilpailusta tulisi tasapuolinen ja jokaisella karttaan merkityllä uralla pystytään etenemään suksilla ja suksen alla on lunta.
Yläkerran isäntä antaa ja ottaa, meidän pitää vaan sopeutua olosuhteisiin. Edesmenneen seurakaverin Pertti Lankisen sanoin; helpompi on järjestää surffauskilpailu tammikuussa Saimaalla kuin hiihtosuunnistuskilpailu.

Hannu Myllärinen
kilpailunjohtaja


                      
Kuva otettu samasta kohtaa kuin 2 päivää aikaisemmin,                         Sama kapea luistelu-              Leveä luistelubaana on kerännyt jo
lumi on painunut jonkinverran, mutta sitä on vielä                                   baana kuin 9.2 otettu kuva     vettä
                                                                                                                           
                                    
Lunta on urilla todella          Toivottavasti tulee ensi           Kankaalla on lunta urilla,
hyvin                                     yönä hieman lunta,               tosin hieman roskaista
                                              muuten kapea luisteluura
                                             on todella "luistelu-ura",
                                             jos tulee pakkanen..
                     




Etusivulle
Postia ylläpitäjälle